//
monta tapaa oppia ja opettaa...
Asenteellinen esteettömyys

Turvallinen ilmapiiri on tärkeä jokaiselle

Koulukiusaaminen voi olla luonteeltaan moninaista ja sen tunnistaminen voi olla vaikeaa. Koulukiusaaja harvoin tulee tunnustamaan tekojaan ja koulukiusattu kokee, ettei voi kertoa tilanteestaan joutumatta uusiin vaikeuksiin. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 28 §:n mukaan opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Tarkoittaen siis myös ympäristöä, jossa opiskelijan ei tarvitse pelätä tulevansa koulukiusatuksi.
Keskuspuiston ammattiopiston kolmessa päätoimipaikassa järjestettiin joulukuun viimeisillä työviikoilla tapahtuma, jossa koulukiusaaminen otettiin esille näytelmän avulla. Linnateatterin yhden miehen näytelmä, Elämäni luuserina, oli koskettava ja voimakkaasti tunteisiin vetoava esitys koulukiusaamisesta. Näyttelijä kertoi yhden opiskelijan kokemuksista ja tuntemuksista koulukiusatuksi tulemisesta ja siitä selviämisestä.
Arvioimme, että näytelmä herättää opiskelijoissa voimakkaita tunteita, osalla henkilökohtaisten kokemusten myötä. Tämä asia tiedostettuna, näytelmän jälkeen oli opiskelijoille järjestetty mahdollisuus keskustella näytelmästä ja sen herättämistä tunteista oppilaitoksemme hyvinvointipalveluiden työntekijöiden kanssa. Mahdollisuus keskusteluun kerrottiin sekä näytelmää ennen että sen jälkeen, joten yhdenkään opiskelijan ei tarvinnut jäädä pohtimaan tuntemuksiaan yksin.
Jokaisessa kolmessa tapahtumassa oli osallistujia 100 – 150 henkilöä. Opiskelijoilta pyydettiin palautetta tapahtumasta ja näytelmästä. Valtaosa palautteista olivat positiivista; näytelmä oli opiskelijoiden mielestä vaikuttava ja nuorisolle suunnattu. Näytelmä palautti monelle mieleen omia kokemuksia joko kiusattuna, kiusaajana tai sivusta seuraajana. Näytelmän vaikuttavuudesta kertoi myös se, että opiskelijat itse ottivat näytelmän esille, mm. äidinkielen tunneilla, ja halusivat yhdessä keskustella omista tuntemuksistaan ja kokemuksistaan.
Tapahtumien saamasta suosiosta ja palautteesta voidaan vetää useitakin johtopäätöksiä. Yhteisiä tilaisuuksia ja tapahtumia kaivataan ja niihin osallistutaan; opiskelijat ja henkilökunta kokevat, että on rikastuttavaa tavata oman ryhmän lisäksi myös muita opiskelijoita ja henkilökunnan jäseniä. Koulukiusaamisen esille ottaminen ja siitä keskusteleminen, myös ammatillisen koulutuksen puolella, edistää turvallisen opiskeluympäristön luomista ja vahvistamista. Tämä on loistava tavoite meille kaikille.

Sari Möller-Välinen, lehtori, ammatillinen erityisopettaja

Mainokset

Keskustelu

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Mainokset
%d bloggers like this: